Tulevaisuuden post-it

Sequoia Studio on suunnitellut muistilapun, joka yhdistää elektronisen paperin ja post-it-lapun ominaisuudet.

http://www.tekniikkatalous.fi/viihde/vimpaimet/article150939.ece

Ulkoisesti yhtiön E-note muistuttaa hyvin paljon post-it-lappua. Se on samankokoinen ja sen taustalla on vastaava uudelleen kiinnittämisen mahdollistava liimapinta. Näkyvin ero post-it-lappuun on paperin reunassa oleva aurinkopaneeli ja kolme valintapainiketta. Aurinkopaneelin lisäksi E-noteissa on vapaata piirustus- ja kirjoituspintaa, johon voi tehdä merkintöjä tarkoitukseen suunnitellulla kynällä. E-noten värin pystyy valitsemaan kahdeksasta eri vaihtoehdosta ja sitä voi vaihtaa koska tahansa. Muistilappu tunnistaa missä asennossa se on, ja teksti sekä kuvat kääntyvät automaattisesti oikein päin.

Mielenkiintoiseksi Sequoian innovaation tekee niiden ajastus. Muistilaput asetetaan haluttuun aikaan ensimmäisellä käyttökerralla. Kukin muistilappu muistaa yhteisen ajan, kunhan se saa minuutin verran valoa päivittäin. Muistilappujen säilytysrasia toimii myös telakointialustana. Ajan muistilappuun voi palauttaa laittamalla sen takaisin rasiaan, joka tulee myyntipakkauksen mukana. Yhdessä rasiassa on 25 E-notea. Kirjoittamalla kellonajan lapulle, ehdottaa se automaattisesti hälytystä kyseiselle ajalle. Hälyttävä muistilappu kiinnittää käyttäjän huomion vilkkumalla. E-note-laput pystyy tyhjentämään ja käyttämään useaan kertaan. Käyttökertojen määrää rajoittanee kuitenkin liimapinnan kestävyys.

Tarkoittaako tämä sitä, että kaikki perinteinen muuttuu sähköiseksi ja elektroniseksi? Nykyelämä on niin hektistä, että uusia tapoja organisoida aikaa kehitetään jatkuvasti. Ihmismuisti sen kuin heikkenee, kun sen ei tarvitse itse muistaa mitään. Muut laitteet muistuttavat kyllä puolestasi. Kuinka tämä vaikuttaa dementiatilastoihin tulevina vuosikymmeninä? Noh, kyllä teknologia hoitaa.

Advertisements

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s