Superkengät

Tässä on superjousitettu lenkkari, joka näyttää vähän lenkkarin ja korkokengän risteytykseltä, tosin enemmän juoksuun tarkoitetulta. Ilmeisesti tällä jousella pyritään vaimentamaan iskuja juoksun aikana. Voisi kuvitella, että tulevaisuudessa juostaan yhä enemmän kaupungeissa asfaltilla kuin metsässä pururadalla. Jälkimmäinen on tietenkin parempi vaihtoehto, eikä tällaisella kengällä varmaan olisi kovin miellyttävää juosta pehmeällä alustalla. Muutenkin tuntuu, että tällaisilla kengillä juostessa tasapainon merkitys lisääntyy, joten juoksemisesta voi yhtäkkiä tulla jopa vaarallista. Jotain tämäntyyppistä voisi kuitenkin tulevaisuudessa kehitellä, sillä monet ihmiset, jotka haluavat lenkkeillä, eivät välttämättä asu pururatojen läheisyydessä ja nykyäänkin juoksijan on vaihdettava lenkkarinsa aivan liian usein, jos ei tahdo nivelkipuja. Mutta ehkä niitä pehmusteita ja iskunvaimentimia olisi parempi tulevaisuudessakin laittaa pohjan sisälle.
kenkä

One thought on “Superkengät

  1. saihky

    Tällaiset ihmisen elämistä helpottavat kengät ja vaatteet tulevat varmasti yleistymään. Kirjoittaja on oikeassa siinä, että olisi parempi laittaa iskuvaimennin kengän sisälle, sillä tuonnehan menee roskiakin ja kohta ei iskunvaimennus enää toimi… Ehkä juokseminen tulee tulevaisuudessa olemaan mahdollista myös niille, ketkä tällä hetkellä eivät voi harrastaa juoksemista jonkin sairauden vuoksi.

    Vastaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s