Neo 50’s

Vintage-trendi voisi kasvaa suuremmaksi macro- tai megatrendiksi, jolloin se liittyy talouteen, slow life:en, y- ja x-sukupolven elämänarvojen etsimiseen ja työkulttuurin muutokseen.

Epävarma taloustilanne Euroopassa ja Yhdysvalloissa saa ihmiset etsimään turvaa ja jatkuvuutta kodista ja lähipiiristä. Tulevaisuuden epävarmuus ja muuttuvuus luo tarpeen pysyvyydelle ja jatkuvuudelle. Vaikka konservatiiviset arvot nostavat päätään, nuorempi sukupolvi ei niele niitä pureksimatta. Heille ydinperheeseen kuuluu biologisten sukulaisten lisäksi läheisimmät ystävät eivätkä he rajaa perheidylin ulkopuolelle samaa sukupuolta olevia pareja, sateenkaariperheitä, monikulttuurisia pariskuntia tai sukupuolivähemmistöihin kuuluvia.

Raha käytetään suurien hankintojen sijasta pienempiin kohteisiin kuten kodinsisustus, vaatteet, elektroniikka. Vihreä aate ja halu hidastaa elämänrytmiä rohkaisee kasvattamaan kasviksia itse, parvekeruukutkin riittävät.

1900-luvun ensimmäinen puolikas nähdään romantisoituna, onnellisempana ja yksinkertaisempana aikana. Isovanhempien perintöä ja nuoruuden elämäntapaa omaksutaan ja jäljitellään aina vaatetyylejä ja sisustusta myöten. Perintöastioita, -huonekaluja ja -taloja arvostetaan. Sijoitusten ja rahastojen heilahdellessa ja pankkien kaatuillessa omaisuutta kerätään konkreettisilla tavaroilla kuten koruilla, antiikilla ja taiteella. Kulta nousee myös muodissa jälleen trendiksi ja statussymboliksi, oikeana ja myös pelkkänä värinä. Merkitystä elämään kerätään myös immateriaalisilla kokemuksissa kuten juhlilla ja perheen, ystävien ja puolison kanssa vietettynä aikana.

– View 2 Issue 13 → s.8 Publishers view: Why always the past? — artikkelissa pohditaan miksi nostalgiaa kaivataan ja toimiiko se jarruna tulevaisuudelle

Picture by Diary of Vintage Girl
Fleur McGerr, the blogger of the Diary of Vintage Girl posing in old style Tesco in GoodWod historic motor race meeting in UK.
Mainokset
Julkaistu kategoriassa historia, kulttuurit avainsanoilla , , , , kirjoittanut .

Tietoja iidams

Young woman, who studies clothing design. Is interested in theater, music, literature, sport, miniature crafting, fashion, food, designing and branding, vintage and history, Halloween, macabre and gothic things etc. Lives with two rats and is animal friendly person. Likes to overcome her fears and prejudicies even thought sometimes it's hard. Is easily inspired by new things such as skiign, French culture, Japan, different cuisines and styles among many others. I always like to get to know new people, so go ahead and introduce yourself to me.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s