Pirstaloitunut kamera

Koska kamera on ollut perusmuodoltaan samanlainen jo lähes 100 vuotta, on aika muuttaa sitä. Nykyiset kamerat eivät tarvitse filmiä, ja tekniikka alkaa olla niin kehittynyttä, että mikä tahansa on mahdollista.

Iris camera oli ehkä ensimmäinen konsepti joka on osunut silmääni tältä saralta. Kuva otetaan räpsäyttämällä, joka kuulostaa oudolta. Muodoltaan se näyttää pelkältä objektiiviltä

Duo camera konseptista luin noin vuotta myöhemmin. Duo muistuttaa tavallista kameraa, mutta mahdolista halkaista puoliksi, molempien osien silti toimiessa erillään.

Viime viikolla törmäsin Air Clickeriin, jossa on vain kaksi sormiin laitettavaa pientä laitetta. Tässä uudessa konseptissa kättä pidetään samalla tavalla, kuin ottaisi kuvaa normaalilla kameralla.

Leica-X3-concept-camera-(3)

Oma suosikkini kuitenkin kaikista näistä on Leican konseptikamera, joka on täysin uusi ja erilainen, mutta silti samalla saatu pidettyä vanhan leican tunnelma.

Vaikka kaikki neljä ovat vielä konseptitasolla, ovat ne kuitenkin heikkoja signaaleja siitä mitä kameroissa tullaan vielä näkemään. 

lähteet:

http://www.yankodesign.com/2012/06/28/eye-candy-camera/

http://www.yankodesign.com/2013/07/05/the-whole-picture/

http://www.toxel.com/tech/2013/12/04/finger-camera/

http://www.yankodesign.com/2013/03/06/lecia-only-gets-better/

 

Jätä kommentti