Isossa-Britanniassa on kehitetty maailman mustin materiaali, nimeltään Vantablack, joka heijastaa vain 0,035% siihen osuvasta valosta. Hiilipohjaisista nanoputkista koostuva materiaali on ohuempi kuin ihmishius. Vantablackin katsominen on hämmentävää, sillä se hävittää mustuudellaan kaikki pinnan muodot. Ohuen materiaalin hyödyntämistä muotimaailmassa on jo arvailtu, mutta materiaalin kehittäjäyrityksen tekninen päällikkö Ben Jensen epäilee materiaalin mahdollisuuksia vaatetuksessa. Ben Jensenin mukaan materiaali on vielä liian kallista tuottaa vaateteollisuuden käyttöön, ja siitä tehty asu saisi käyttäjänsä näyttämään kuin mustalta kaksiulotteiselta aukolta. Materiaali on alun perin kehitetty astronomisia kameroita, teleskooppeja ja infrapunalaitteiden toiminnan parantamista varten.
Jos materiaalin tuotanto saadaan kehitettyä edullisemmaksi, ohuutensa puolesta Vantablackia voisi kuitenkin käyttää melkein minkä tahansa tuotteen päällystämiseen. Miltä näyttäisi esimerkiksi mustaa aukkoa muistuttava auto aamuruuhkassa tai kirjankannet, joista mustuuden keskeltä nousee esiin värillisellä tekstillä tekijän ja kirjan nimi?
Professori Gao Chaon johtama tutkijatiimi Zhejiang Universityssä Kiinassa on kehitellyt materiaalin, joka on niin kevyttä, että kukan terälehdet jaksavat kannatella sitä. Carbon aerogel on tällä hetkellä maailman kevyin kiinteä materiaali. Materiaali voi imeä jopa 900-kertaisesti oman painonsa verran öljyä, loistavan imukykynsä ansiosta sitä hyödynnetään jo nyt öljyvuotojen siivoamisessa. Professori Chao arvelee, että materiaalia mikäli materiaalia kehittäisi entistä kestävämmäksi sitä voisi hyödyntää mm. laskuvarjoissa. Tämä tarkoittaisi, että laskuvarjot jokaiselle 300-istumapaikkaisen matkustajalehtokoneen matkustajalle painaisivat yhteensä vain n. 60kg.
Carbon aerogel on joustavaa ja kevyttä, minkä ansiosta sitä voisi ehkä hyödyntää usealla eri tavalla pakkausmateriaaleista käyttötuotteisiin.
A4Adesign on Milanossa 2002 perustettu yritys, jota pyörittää arkkitehdit Nicoletta Savioni ja Giovanni Rivolta. He tekevät huonekaluja ja koriste esineitä käyttämällä hunajakenno rakenteista pahvia. Yritys suunnittelee ja valmistaa kierrätetystä pahvisia lavasteita, laitteistoja, näytteillepanoja, mainosalueita, sekä virvoike- ja ajanvietealueita aikuisille ja lapsille.
Tämä on selvä merkki ekologisuustrendistä ja sen innoittamana vanhojen materiaalien innovatiivisesta uudesta käytöstä.
Vihreys ja ympäristöystävällisyys jo olemassa olevia, kasvavia trendejä, mutta tässä muutamia yllättävämpiä sovelluksia teemaan.
Muotoilijana tulevaisuudessa täytyy ottaa yhä enemmän huomioon tuotteiden ja valmistuksen ekologisuus ja kestävä kehitys. Ympäristöystävällisten tuotteiden ei välttämättä tarvitse näyttää ”hippikäsitöiltä”, vaan ne voivat olla ajattomasti ja elegantisti muotoiltu, teollistesti tuotettava käyttöesine. Ekologisuudella voidaan myös leikitellä enemmän taidehenkisillä tuotteilla.
Tuotteet ilmaisevat käyttäjänsä arvoja ja toimivat eräänlaisena statussymbolina.
Virtuaalitodellisuudet alkavat vihdoin olla 1980- luvun mielikuvien mukaista todellisuutta. Oculus VRrän vuonna 2012 ja 2014 julkaisemien Oculus Rift – virtuaalilasien myötä (Developement kit 1 ja 2), alkaa virtuaalinen todellisuus jo olla nykypäivää. Kyseisen todellisuutta tietokonesimulaation keinoin imitoivan laitteen vahvimpana ominaisuutena voidaan kenties pitää 3- ulotteisen kuvan ja pään liikkeitä seuraavan liikkeentunnistuksen luomaa immersion tunnetta.
Nauhalla päähän kiinnitettävän näyttölaitteen teknologia tuottaa vielä kuitenkin toistaiseksi lukuisia ongelmia niin heikon resoluution, liikkeen aiheuttaman mahdollisen pahoinvoinnin kuin eräänlaisen ruumiista irrottavan virtuaalitodellisuuden ohjaamismetodien yhteydessä. Oculus VRrän siirtyessä massiivisen Facebookin omistukseen 2 miljardin dollarin kauppahinnalla maaliskuussa 2014 ja Kickstarter ilmiön seurauksena laajalti jo loppukäyttäjien käyttöön levinneiden kehitysyksiköiden johdosta, voidaan tuotteesta puhua jo varmastikin vahvana signaalina. Useiden Sonyn kaltaisten viihde-elektroniikka jättien tiedetään aloittaneen omia teknologian edistämiseen tähtääviä tuotekehityshankkeitaan, mutta itse innovaation merkitystä ja tarkkaa käyttötarkoitusta emme voi vielä varmaksi tietää. 3- ulotteisen kuvan tuottamista ei voida missään nimessä pitää Oculus Riftin kaltaisten laitteiden yksinoikeutena. Elokuvateattereiden ja Nintendon 3ds käsikonsolin tapauksissa kyseistä teknologiaa on hyödynnetty jo vuosia. Tuleeko tästä alan standardi, vai jääkö villitys kehityksen jatkuessa ohimeneväksi trendiksi. Virtuaalitodellisuuden luomat mahdollisuudet saattavat parhaimmillaan muuttaa koko käsityksemme erilaisten virtuaaliympäristöjen kanssa toimimisestamme. Hyvällä tai pahalla.
Disney Pixarin näkemys elektronisten käyttöympäristöjen merkityksestä tulevaisuudessamme. Wall-e (2008)
Etenkin peliteollisuudessa perinteisesti vallinneeseen tuotteen kehittäjän ja julkaisijan väliseen suhteeseen saatetaan mahdollisesti odottaa asteittaista muutosta lähitulevaisuudessamme. Perinteisen julkaisumallin mukaisesti, yksityisen tai niinsanotusti talon sisäisten kehitystiimien tuotosten budjetoinnista, markkinoinnista ja aikataulusta erillisten sopimusten mukaisesti vastaavat suuret julkaisijatalot saattavat hyvinkin olla menettämässä nykyistä valta-asemaansa. 2000- luvun puolesta välistä lähtien kasvaneen tuotteiden virtuaalisen julkaisemisen ja myynnin sekä Kickstarterin ja erilaisten Early Access (maksava yleisö päästetään käyttämään kehitteillä olevaa tuotetta ennen ko. julkaisua) suunnitelmien myötä voidaan julkaisumallien katsoa täysin muuttuneen. Pienten yksityisten, Indie, kehitysstudioiden näkyvyys ja ulosanti ei enää vaadi taakseen Ubisoftin, EA:n ja Activisionin kaltaisia massiivisia julkaisijoita. Tuotteiden levitykseen ei välttämättä tänä päivänä vaadita lainkaan kalliiden fyysisten kopioiden tuottamista, Steamin ja GoG:n tapaisten täysin virtuaalisten julkaisukanavien suosion kasvun seurauksena. Itse tuotteen julkaisemisen ohella, tämän markkinoimiseen ei välttämättä kaivata perinteisempiä, pienemmille yrityksille ylitsepääsemättömän hintavia, mainoskampanjoita. Virtuaalisen jakelun suosion kasvaessa, myös tiedostava kuluttava yleisö ja erinäiset alasta kiinnostuneet yhteisöt ovat yhä enemmissä määrin siirtyneet elektronisten tiedotuskanavien puoleen, mahdollistaen näin suoran markkinoinnin kohdeyleisölle poistumatta valitusta julkaisu-ympäristöstä.
Assassin’s Creed Unityn viraaliksi noussut kuvankaappaus
Heikkojen signaalien tarkastelujaksollamme nousi pelialan uutisoinnissa viraaliin asemaan aihetta vahvasti koskettava Assassin’s Creed Unityn julkaiseminen ja Ranskalaisen Ubisoftin tätä seurannut asema. Assassin’s Creediä voidaan pitää hyvänä esimerkkinä perinteisestä suuren budjetin AAA – pelisarjasta (AAA = korkeimman kehitys ja markkinointi-budjetin taso). Yhden Ubisoftin merkittävimmistä lippulaiva sarjoista, Assassin’s Creed, 12. osan, Unityn, julkaisu otettiin niin mediassa kuin kulutajienkin keskuudessa vastaan erittäin nyrpeästi. Vuonna 2007 alkunsa saanut historiallinen pelisarja osoittautui julkaisijalleen tuottavaksi, nousten näin varsinaisesti vuodesta 2009 alkaen eräänlaiseksi vuosijulkaisuksi.
Allekirjoittaneen näkemys Ubisoftin yritystoiminnasta.
Tämän, mediassa lypsämiseksi nimitetyn, toimintamallin seurauksena, kehittäjille asetetut paineet niin uuden sisällön kuin tiukkojen aikataulujenkin muodossa ovat kasvaneet suunnattomiksi.
Alati toistuvan julkaisun seurauksena, niin kuluttajat kuin kriitikotkin ovat ilmaisseet puutuneisuuttaan ylistettynä alkanutta sarjaa kohtaan. Tiukka julkaisutahti aiheuttaa myös vakavia teknisiä ongelmia, kuten täysin rikkinäisenä julkaistun Unityn yhteydessä saimme havaita. Tämä ei kuitenkaan tunnu julkaisijana toimivaa Ubisoftia hidastavan. Viikkoja Unityn julkaisua seuranneen negatiivisen palauttetulvan seurauksena, antoi julkaisijajätti vihdoin virallisen anteeksipyytelevän lausuntonsa ja myönsi julkisesti tuotteensa keskeneräisyyden. Tämä ei kuitenkaan estänyt vuodelle 2015 suunnitellun sarjan seuraavan osan julkistamista, mikä viikkojen närkästyneisyyden jälkeen otettiin jälleen vastaan innolla.
Assassin’s Creed Unity julkaistiin monilta osin täysin rikkinäisenä
Mahtavatko muuttuvat tuottajan ja julkaisijan suhteet näkyä tulevaisuudessa pelialan ulkopuolellakin? Mitä todennäköisimmin. Vastaavaa muutosta saimme seurata ja vuosituhannen vaihteessa musiikkibisneksen yhteydessä. Erilaisten elektroniikan ja pienille yksityisille toimijoille tarjoutuvien mahdollisuuksien seurauksena voimme hyvinkin odottaa radikaaleja muutoksia perinteisissä yritystoiminnan malleissa alasta riippumatta.
Teknologian kehittyessä konsoli- ja pc-alustoilla pelien kehityskaari ja kustannukset kasvavat. Paremman suoritustehon myötä peleihin pystytään tekemään kymmenkertaisesti enemmän yksityiskohtia pelimaailmaan ja hahmojen 3d-malleihin. Tämä tuo mukanaan haasteen pienimmissä peli studioissa, joissa kymmenen koodaajaa ja 3d-mallintajaa eivät enää riitä, jos pelin on tarkoitus valmistua kolmessa vuodessa. Kustantajan on joko palkattava lisää työntekijöitä studiolle tai pidennettävä kehitysaikaa, joista kummatkaan eivät ole halpoja vaihtoehtoja. Siispä nykyisin useat studiot joutuvat julkaisijan deadlinejen alla niin sanottuun “crunch”-moodiin, jossa työntekijät tekevät jopa 12-tuntisia päiviä jopa viikonloppuisin saadakseen tuotteen valmiiksi ajoissa.
“Kehitystyön lopussa oli aikoja, kun saatoin työskennellä jopa 40-tuntia putkeen, pitää neljän tunnin tauon ja käydä kotona nukkumassa.”
Nintendolle Super Smash Bros. tappelupelisarjaa ohjaava Masahiro Sakurai on tunnettu omistautumisestaan ja kunnianhimostaan työhönsä.
Valtavien ponnistelujen jälkeenkin tuotteen menestyminen lepää kuluttajien käsissä. Täysin ehjä ja yksityiskohdiltaan hiottu peli voidaan silti lytätä huonon pelisuunnittelun takia. Jos pelin hahmot eivät kiinnosta pelaajaa tai tarinankerronta on liian yksitoikkoista, pelaaja saattaa kyllästyä siihen jo ensiminuuttien aikana. Esimerkkinä voidaan nostaa Guerilla Gamesin Killzone: Shadowfall, joka julkaistiin PlayStation 4:n yhteydessä vuonna 2013. Yksinoikeustittelinä sen oli määrä tuoda esiin uuden PlayStationin ominaisuuksia ja tehoja. Pelinkehittäjät lupailivat uudistaa modernin FPS (ensimmäisen persoonan räiskintä)-genren tarinankerrontaa monipuolisilla valinnoilla, joilla voi vaikuttaa tarinan kulkuun. Kuitenkin, vaikka peli vakuutti kriitikot graafisilla ominaisuuksillaan, se sai kritiikkiä innovaation puutteesta. Se ei onnistunut vetämään mukaansa uuden sukupolven räiskintänä pelkkien laitevaatimuksiensa ansiosta.
“Haluaisin nauttia Kilzzone: Shadow Fallista. Siinä on monia piirteitä joista nautin FPS-peleissä: Siinä on panostettu tarinaan, siinä on yksityiskohtainen futuristinen maailma, vaihteleva kenttäsuunnittelu ja mahdollisuus vaihtaa ‘putkiräiskinnästä’ moderninpaan toimintaan. Mutta jostain syystä minä inhoan sitä.”
Killzone Shadow Fallin virallista pelikuvaa
USGamer-sivuston Jeremy Parish antoi pelille arvostelussaan kaksi pistettä viidestä.
Parishin arvostelu ja keskustelut muiden sivustojen yleisönosastolla saavat pohtimaan: onko pelin kehityksessä lainattu liikaa ideoita menestyvistä sotapeleistä ja oliko uusia, innovatiivisia ideoita leikattu pois, jotta pelistä saataisiin houkuttelevampi suurelle yleisölle? Killzone: Shadow Fallia oli myyty maaliskuuhun 2014 mennessä jo 2.1 miljoonaa kappaletta, mikä kuulostaa vakuuttavalta, mutta tarjonnan puutteessa pelaajilla ei ollut muuta vastaavaa sotapeliä pelattavana uudella konsolillaan.
Tapaus ei varmasti jää ainoaksi ottaen huomioon, miten monessa nykypelissä jo on jouduttu tekemään leikkauksia sisällön ja suunnittelun suhteen, jotta tuote ei vaikuttaisi liian oudolta tai vaikealta lähestyä. Julkaisijat luottavat menestyvien genrejen suosioon, eivätkä uskalla ottaa enää riskejä pienempien studioiden tuoreista ideoista.
Ekologisuus on kova sana nykyajan kulutusyhteiskunnassa, jossa tavaran määrä ei ainakaan tunnu vähenevän. Voitaisiinko esimerkiksi materiaaleja ja niiden käyttötapoja kehittämällä vähentää tuotteiden ekologista kuormittavuutta? Heikkojen signaalien metsästys vei minut muutaman ekologista ajattelua ilmentävän innovaation äärelle.
Ioncell
Aalto-yliopiston kemian tekniikan korkeakoulun puujalostustekniikan laitoksen hankkeessa on tutkittu selluloosan hyödyntämistä uudenlaisen, ympäristöystävällisen tekstiilikuidun valmistamisessa. Aivan uutta selluloosan käyttö ei vaateteollisuudessa ole, sillä sitä käytetään esimerkiksi viskoosin ja modaalin ainesosana. Näiden muuntokuitujen valmistuksessa tarvitaan kuitenkin myrkyllisiä kemikaaleja selluloosan pilkkomiseen, kun taas Aalto-yliopistossa kehitetyn Ioncell-kuidun valmistamisessa selluloosa liuotetaan ilman pilkkomista. Ioncell-kuitua kuvataan myös ekologisemmaksi kuin paljon vettä ja viljelytilaa vaativa puuvilla. Kuidun raaka-aineet ovat uusiutuvia ja itse kuitu biohajoavaa. Ioncellin tuotantoon kaavaillaan myös kokeiluja kierrätysmateriaalin käytöstä kuidun materiaalina.
Aalto-yliopiston julkaiseman videon Ioncellin valmistuksesta voi katsoa tästä:
Xylinum
Hieman korkealentoisempiin materiaalikokeiluihin ovat lähteneet Stefan Schwabe ja Jannis Hülsen. Muotoilija-taiteilijakaksikko on projektissaan tutkinut Xylinum-bakteerin tuottamaa keinotekoista selluloosamateriaalia, jota pystytään kasvattamaan ravintoliuoksessa haluttuun muotoon ja kuivattamaan kestäväksi. Projektin tuotoksina on syntynyt jo esimerkiksi jakkara ja sarja erilaisia kartioita, Xylinum Cones.
Tällaisen materiaalin päätyminen teollisiin käyttötuotteisiin ei liene vielä kovin pian todennäköistä, mutta valmistusprosessi ja uudenlainen materiaali ovat varsin kiehtovia!
Lopuksi vielä kotimainen idea pakkausjätteen vähentämiseksi. RePack on suomalainen yritys, joka valmistaa nettikauppojen käyttöön uudestaan käytettäviä postituspakkauksia. Pakkaukset on valmistettu kestävistä materiaaleista, jotka pysyvät ehjinä käyttökerrasta toiseen. Ideana on, että asiakas voi tilaamansa tuotteen saatuaan pudottaa kaupan palautusosoitteella varustellun tyhjän pakkauksen postilaatikkoon, jolloin pakkaus palaa kaupalle uudelleen käytettäväksi. Asiakasta kierrättämään aktivoivana jujuna pakkauksessa on tunnistekoodi, jonka mukaan kauppa antaa asiakkaalle esimerkiksi alennuskoodin seuraavaa ostoskertaa varten pakkauksen palattua.
Toki voidaan miettiä, onko kovin kestävää kehitystä houkuttaa asiakasta hankkimaan alennuskoodeilla aina vain lisää tavaraa, mutta periaatteessa idea on varsin näpsäkkä ja soma. Ja ehkä ne tavarat tulisi hankittua joka tapauksessa, niin parempi varmaan sitten kierrätettävässä paketissa? 🙂
On vastikään keksitty uusi MXene-polymeerinanokomposiittimateriaali, joka on atominohut, joustava ja moninkerroin oman painonsa kestävä materiaali. Se soveltuu muun muassa sähkön varastointiin ja johtamiseen, veden suodattamiseen ja elektroniikassa radioaalloilta eristämiseen.
Materiaali valmistetaan interkalaation avulla.
Materiaalilla on potentiaalia suuriin mullistuksiin teknologian maailmassa. Artikkeli voi olla pientä esimakua mahdollisesta tulevaisuudesta. Materiaali voi olla mukana tulevaisuuden teollisuuden tuotekehityksessä.
Linkker Oy on onnistunut mobilisoimaan sähköbussin polttoainekäyttöisten bussien rinnalle
Linkkerin sähköbussit ovat kilpailukykyisiä myös kansainvälisesti. Heidän bussiensa vahvuuksina ovat energiatehokkuus ja suurkaupunkien lähiliikenteeseen optimoitu akkujen pikalatausjärjestelmä.
Sähköbussit voivat näillä näkymin selkeästi haastaa lähiliikenteen polttomoottoribussit ja näin tehdä esim. suurkaupunkien hiilipäästöistä pienempiä, luoden joukkoliikenteestä entistä ekologisempaa.
Ilmiö antaa sähkömoottoroiduille autoille lisää jalansijaa autoteollisuudessa.
Löysimme kaksi artikkelia liittyen elintoimintojen mittaamiseen.
Kännykkään on kehitelty digitaalisia terveyspalvelusovelluksia stressiä ja mielialan hallintaa varten.
Oman kehon ja sen toimintojen mittaaminen on yleistynyt. Aktiivirannekkeiden lisäksi moni hankkii myös unirannekkeen. Yksinkertaisimpiin laitteisiin syötetään nukkumaanmenoaika ja heräämisaika, sekä omia arvioita unen laadusta. Kehittyneemmät laitteet keräävät tiedot itse ja lähettävät ne kännykkään. Osa laitteista lähettävät tiedot suoraan kännykkään.
Kesäkurssilla (Palvelumuotoilu 1) keskustelimme siitä, miten ihmisellä on kasvava tarve seurata elintoimintojaan parantaakseen elämänsä laatua, joten pohdimme että kyseinen aihe voisi tulevaisuudessa olla hyvinkin paljon esillä teollisessa innovoinnissa.
Kierrätysmateriaalien käyttö korujen valmistuksessa on viimeaikoina yleistynyt, mutta Margaux Lange on löytänyt itselleen aivan uuden materiaalin, jota hän työstää innovatiivisesti. Hän käyttää materiaalinaan eri osia Barbie-nukeista. Miltä kuulostaisi sydänkaulakoru, joka muodostuu rinnoista tai rannekoru, joka koostuu silmistä ja huulista?
Tällä idealla ei ehkä ole mahdollisuutta tulla uudeksi trendiksi, mutta huomiota Barbien osista tehdyt korut ovat ainakin saaneet. Yleensä ottaen megatrendeinä ovat jo kestävä kehitys ja kierrätys sekä ekologisuus. Myös muovi on paljon käytetty materiaali korumuotoilussa. Margaux Lange käyttää koruissaan myös Barbien kenkiä, mikä ei ole mitenkään uusi juttu.
Megatrendinä ovat jo pitkään olleet suuret ja massiiviset sormukset sekä äärimmäinen pelkistäminen. Myös yksinkertaistaminen sekä visuaalisesti että teknisesti on ollut muotoilussa yleistä.
Silke Spitzer on kehittänyt uuden näyttävän, mutta kuitenkin yksinkertaisen oloisen tavan istuttaa kiviä sormuksiin. Tämä erilainen ja mielenkiintoinen istutustapa saa ammattilaisenkin pohtimaan, miten sen toteuttaminen käytännössä on onnistunut.
Tämä varmasti herättää koru- ja jalometallialan ammattilaisia etsimään muitakin uudenlaisia ja kiinnostavia keinoja kivien istuttamiseen.
3D-tulostusteknologia on viimeaikoina tehnyt kovasti tuloaan ihmisten tietoisuuteen. On ennustettu, että 3D-tulostimia kotitalouskäyttöön tulisi olemaan markkinoilla jo 5-10 vuoden kuluttua.
Marco Marcon vaatemallistossa on hyödynnetty runsaasti 3D-tulostamisen mahdollisuuksia. Hänen mallistonsa vaatteissa esiintyvät kuviot ja värit ovat huomiota herättäviä ja niillä saattaisi olla mahdollisuus nousta trendeiksi lähitulevaisuudessa.
Muotinäytöksessä nähtiin paljon legginsejä, jotka ovat jo aikaisemmin nousseet megatrendiksi, erityisesti nuorten ja nuorten aikuisten keskuudessa. Muotinäytös on erittäin provosoiva ja korostaa ihmisten erilaisuutta.
Yksi kaiken elämämuotojen tärkeintä murhe on ruokansa saaminen. Tähän asti, ihmisolennot ovat jo keksineet eri tapoja saada luonnosta ruokaa, vaikka siihen liittyy vielä vahvasti moraaliongelmia – kuten eläinten julma ”prosessointi” valmiiksi lihaksi.
Ilmeisesti tulevaisuudessa se ei ole enää ongelma, sillä joukko hollantilaisia tutkijoita ovat onnistuneet kasvattamaan lihaproteiinia ”pihviksi”. Niitä jotka maistoivat pihviä pitivät sen vähän mauttomana mutta ihan kelpoisena. Se on siis hyvä ennuste kaikille eläin- ja luonnonsuojelijoille (ja vähemmän hyvä trendiään kasvissyöjien ilmiön kannalta).
http://im.mtv.fi
Kyseessä ei ole kuitenkaan pelkkä yksinäinen tieteellinen temppu, vaan keino-ruoka on saanut viime aikoina vahvasti huomiota maailmanlaajuisesti. Esimerkiksi IT-alan sijoittaja Vinod Khosla rahoittaa tutkimuksia jolla saisi esm. proteiinit ja kasvisperäisiä kuidut keinolihaksi. Sen lisäksi Bill Gates on kanssa sijoittanut osa rahansa keinolihan tutkimukseen.
Syytä on ilmiselvä: se joka pystyy tuottamaan ja markkinoimaan halvalla keinotekoista lihaa saa merkittävä taloudellinen ja poliittinen etu, sillä maailmanlaajuinen lihan kulutus kasvaa koko ajan ja asukasmäärän kasvu pahentaa vielä asiaa. Mutta, vaikka kuinka nopeasti saadaan vaihtoehtoiset lihat kauppoihin, ihmisten pellot ja uskonnot hidastavat todennäköisesti kehitystä.
Sci-fi teoksissa ulkoiset tukirangat (englanniksi ”powered exoskeleton”) ovat yleisiä. Idea on yksinkertainen: keinotekoinen rakenne – ”puku” joka tuo mm. lisää kestävyyttä ja voimaa kantajille. Astronauttien puvut ja keski-ajan ritarien levyhaarniskat ovat hyvä olemassa olevia esimerkkejä. Vaikka Iron-manin puku on vielä kaukana tulevaisuudessa, viime aikoina tämä konsepti on kehittynyt hiljattain mutta merkittävästi. Varsinkin tietokone-muotoilu ja 3D-tulostin teknologia, sekä uudet materiaalit kuten hiilinanoputket ovat auttaneet ulkoisen tukirangan kehittämistä.
Näin Amerikkalaiset sekä Japanilaiset ovat jo keksineet omat toimivat mallit armeijalle ja terveys-alalle. Tämänhetkiset yleisimmät – ja realistisemmat – tavoitteet ovat sotilaiden kanto-voima ja kestävyys, ja vanhuksien ja kävely-vammaisten kuntoutus ja tuki.
Tulevaisuudessa haaveillaan joustavista, luodin-pysäyttävistä puvuista (esm. ”epänewtonilaisten nesteiden” avulla), ylivoimasta ja pyörätuolin lopusta. Kuitenkin ulkoinen tukirankan kehitystä rajattavat mm. tarve tehokaan ja itsenäiseen voimanlähde, materiaalin paino, ja ergonomiaan liittyvät ongelmat (käyttäjän koko, joustavuus, ihmiskehon kestävyys…) jotka vaativat korkean-tasoinen muotoilua.
Nykyisellä teknologisen kehityksen vauhdilla voimme siis mahdollisesti nähdä ensimmäiset ulkoiset tukirankat 20 vuotta päästä… tai vähän aikaisemminkin, sillä 2014 jalkapallon MM-kisoilla Brasiliassa on suunniteltu, että eräs kävely-vammainen lapsi potkisi ”alku-palloa” ulkoisen tukirankan avulla.
Kaikella voi hifistellä. Hifistelyllä tarkoitetaan jonkin asian äärimmilleen viemistä verrattuna ”perustasoon”. Hifistely on muutakin kuin teknologiaa, se voi olla myös ideologia. Tavallaan sillä yritetään pyrkiä täydellisyyteen tai ihanteisiin jollain osa-alueella.
Esimerkiksi kahvi. Monelle ”peruskahvi” ei kelpaa. Suodatinkahvin sijaan etsitään makukokemuksia, joihin yhdistyy usein myös täydellinen ympäristö oheistuotteineen. Yleensä se on paikka, jossa osaavat baristat valmistavat kahvin ammattitaitoisesti. Näissä ravintoloissa tai kahviloissa täydellistä makuelämystä etsivät niin asiakas kuin henkilökuntakin.
Kuten moni muu kokemus, niin myös täydellinen kahvielämys muodostuu monista eri osatekijöistä. Esimerkiksi kahvilaatuja sekoitetaan keskenään, paahtoasteita on lukuisia ja maidollakin on merkityksensä. Mutta joskus täydellisyys on hyvin pelkistettyä. Mast Brothers – suklaatehtailijat ovat nousseet suosioon puhtaalla ja samaan aikaan hienostuneella suklaallaan. Näissä tuotteissa puhdas raaka-aine on pääosassa. Lisäksi tuotteiden pakkaukset, valmistaminen ja jopa tekijät viestivät samanlaista aitoa ideologiaa.
Aikoinaan raaka-aineiden puhtaus oli itsestäänselvyys, keinotekoisia lisäaineita ei ollut. Kehityksen myötä monia raaka-aineita on jatkettu keinotekoisesti tuottavuuden ja tasalaatuisuuden varmistamiseksi. Tämä on johtanut luomu-villitykseen ja intohimoiset kokkaajat vannovat luomun ja puhtaiden raaka-aineiden nimeen. Etsitään aitoja makuja.
Nämä arvot eivät ole kuitenkaan kaikkien saatavilla ympäri maailman. Kasvavan väkiluvun myötä tutkijat kehittävät uudenlaisia tapoja tuottaa ruokaa. Tästä on esimerkkinä syksyllä 2013 paistettu ensimmäinen keinolihapihvi. Keinolihasta kaavaillaan tulevaisuuden ”pelastajaa” puhuttaessa lihantuotannon ongelmista ja sen vaikutuksista ilmastonmuutokseen.
Keinoliha poistaisi osittain lihantuotannon aiheuttamat haitat, mutta aiheuttaa paljon keskustelua eettisyyden kannalta. Mitä lihaa saa kasvattaa ja kuka sitä valvoo? Vaikka tässä tuotantotavassa on varmasti hyviä puolia, tuntuu oudolta ajatella, että tulevaisuudessa ikkunalaudalla yrttiruukkujen vieressä omassa laitteessaan kasvaa sisäfile. Vielä tällä hetkellä keinoliha on todella kallista verrattuna luonnonmukaiseen lihaan, mutta onko tulevaisuudessa asiat toisin päin?
Kun hifistelyä jatketaan loputtomiin, johtaako se lopulta hifistelijäpiireissä alkuperäisyyden hifistelyyn. Keitetään pannukahvia nuotiolla ja syödään luonnossa kasvanutta riistaa?
”Ei saa näkyä, pitää saada piiloon, kaiken täytyy olla kaunista…” . Siitä huolimatta ihmiset ovat uteliaita ja haluavat nähdä kaiken. Arkkitehtuurissa ajauduttiin yhä enemmän ja enemmän kohti yksinkertaisuutta ja piilottelua, kunnes se riisuttiin lähes täysin.
Tänä päivänä olemme pian niillä rajoilla, että tuotedesignin piilottelu saavuttaa huippunsa, jolloin ainoa mahdollisuus saada jotain uutta on riisua sekin.
Huomisen Design 
